I've seen every blue eyed floozy on the way

Kengistä, Queenistä ja paljasjalkaisuudesta.

Eilen matkalla asemalta kotiin kuuntelin Fat Bottomed Girlsiä täysillä kuulokkeista. Kivi luikahti jostain kenkääni ja jouduin kihnuttamaan hikisen tennarin pois jalasta. Olin jo puskemassa jalkaa takaisin kuumaan kenkään, mutta päätinkin sitten ottaa molemmat kengät pois ja kävellä paljain jaloin kotiin. Asfaltti oli mukavan viileä ja karhea vasten jalkapohjia. 

Lanteet alkoivat keinumaan väkisinkin Freddien karjuessa: 'Aaare you gonna take me home tonight? Ooooh, down beside that red firelight.' Teki mieli niin pirhanasti jammailla ja laulaa mukana. Ensin hyräilin, sitten jo tapailin sanoja ja ennen kuin huomasinkaan, ajattelin: 'Ketä kiinnostaa, jos jammailen matkani kotiin kengättä. Hitot naapureista!' Sitten bailasinkin kotiin asti, heiluttelin kenkiä ilmassa ja lauleskelin kertosäkeen mukana. Naapurit tuijotti, minua ei haitannut. Hassua, miten on ookoo laulaa ja tanssia kännissä tai kavereiden kanssa hullutellessa muttei koskaan yksin keskellä päivää.

Joskus ammoisina aikoina Irc-galleriassa oli kanava nimeltä: Why can't my life be a musical? Minä olin yksi kanavan jäsenistä. No, sen sijaan, että surisimme moista asiaa, mitäs jos vaan vähän vaikka jammailtaisiin kotimatkalla hyvän musiikin tahtiin niin meidänkin elämässä on vähän enemmän musikaalia ja vähän vähemmän näyttöpäätteen kelmeää valoa.

I recommend dancing your way home from work, barefoot and singing: 'Left alone with big fat Fanny, she was such a naughty nanny! Hey, big woman you made a bad boy out of meeee!' Neighbours will stare but your day will be instantly better. 

Hame: kirppari, toppi Vero Moda, lasit KappAhl

Pretty Boys

Haluan nyt jutella Kauniista Pojista ja vähän Kauniista Musiikistakin.

Minun on vaikea olla itkemättä minkä tahansa Sigur Rós:in kappaleen aikana. Hidas, herkkä nostatus rummuttavaan kliimaksiin ja minun silmäni valuvat vettä. Näin käy erityisesti, jos mukaan heitetään kaunis musiikkivideo, jossa lapset nousevat lentoon kallionkielekkeeltä.

Nyt ihanan Valtari-levyn kuvituksena toimii musikkivideo-projekti, jonka tuloksia odotan innolla. Viimeisimmällä videolla esiintyi tutkani täysin ohittanut Shia LeBeouf. Miten voikaan rakastaa ponnaripäisiä partasuita? Minun olisi pitänyt elää 70-luvulla... Vielä jokin aika sitten olin vakuuttunut siitä, ettei Ashton Kutcheria ihanampaa miestä voi maa päällään kantaa (parransänki ja pitkä tumma tukka). Mutta kun Shia itkee kameralle, olen varma, että tunsin kuinka sydämestäni murtui jokin pieni sopukka. Onneksi sydän on paranevaista sorttia.

Michael Fassbender. Ihastuin ensi kerran Fish Tank -elokuvan johdosta, niin että oli katsottava elokuva heti seuraavana päivänä uudelleen. Ihastukseni on kestänyt ja nousi ehkä huippuunsa Prometheus-elokuvassa. Kaunis mies robottina on scifi-nörtin märkä uni.

Vaikka olenkin Harry Potter -fani, ei Daniel Radcliffe ollut mielestäni sopiva valinta Harryn rooliin enkä muutenkaan ymmärtänyt fanien kaihoa ja kaipuuta. Kunnes näin hetki sitten alla olevan musiikkivideon. Riutuneet miehet, mikä heissä on. Miten voi ihmiskärsimys näyttää niin kauniilta? En halua parantaa heitä enkä kuunnella heidän murheitaan, mutta ilmoittaudun vapaaehtoiseksi tarkkailemaan ja tuijottamaan heidän liikehdintäänsä ja hikistä tukkaansa ja väsyneitä suuria silmiä. Jos joku antaisi minun joskus ohjata elokuvan, se ei olisi elokuva, se olisi yhtä pitkää kauniiden miesten lähikuvailua.

Voi kuinka ihanaa on, että maailmassa on niin paljon kauniita miehiä! Ja onneksi yksi heistä ei esiinny alasti musiikkivideoilla vaan halaa minua joskus niin lujaa, että silmälasit on riisuttava, jotta kasvot pääsevät aivan vasten minun ihoani.