keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

White Trash

Väsyttää. Minusta huomaa heti, jos en nuku. Silmäpussit ulottuvat poskille asti.




Tällaista minulla oli tänään päällä ja tätä biisiä soitin repeatilla.

 
Mekko: River Island

maanantai 2. heinäkuuta 2012

If you're so funny, then why are you alone tonight?

Kuvittelin olevani paahtavan kuumalla safarilla. Janoisena ja seuraavaa levähdyspaikkaa tähyten. Hetkeksi uskoinkin niin. 
Päällä ihanin kirppuhame, joka hulmuaa tuulessa ja saa minut tuntemaan itseni seikkailunhaluiseksi pariisittareksi. Eksyinkin matkalla Ruoholahdesta rautatieasemalle. Jos Helsingissä edes voi eksyä. Kurkistin muistiinpanokirjasta suunnistusohjeita, kun tuulenviri tarttui lappuihin, joita säilytän vihon välissä ja levitti ne ympäri katua. Tuntematon mies ohitti minut muttei tarjoutunut auttamaan kadonneiden lappusieni metsästyksessä. Kirosin häntä hetken mielessäni. Nyt jossakin päin Helsinkiä on tuulen riepoteltavana minun typeriä pikku muistilappujani.

Kun antaa masun vähän pilkottaa, niin ei tunnu liian konservatiiviselta. Käärmeennahkaiset suomalaiset kengät löytyivät kirpputorilta 8 eurolla tänä kesänä. 

Eilen katselin Closer:ia iltamyöhään saakka vaikka piti olla nukkumassa jo muutama tunti aikaisemmin. Ja ajattelin vain, kuinka julmalta täytyy tuntua ne muutamat hetket ennen kuin kerrot uutiset toiselle; et halua enää, kaikki on lopussa. Sinä tiedät, mutta hän ei - jos vain pysyisit hiljaa, ei toinen saisi koskaan tietää miten lähellä sydän oli murtua. 







I pretend to be on a safari. Parched and hot. For a moment I believed so.

Paita: TK Maxx, hame kirppis, kengät kirppis, lasit Asos

torstai 28. kesäkuuta 2012

A ripe cranberry will bounce

Kaipaan sinua aivan huomaamattani. Saatan olla ajattelematta sinua montakin tuntia kunnes sitten, aivan yllättäen jossakin täysin arkisessa paikassa kuten ruokakaupassa, jokin herättää muiston sinusta.


Tänään se oli Snapple-mehupullo. Yhtäkkiä muistin, miten kova jano meillä oli silloin. Kuinka Brick Lane oli täynnä melua ja pölyä ja aurinko porotti olkapäille. Olimme kävelleet tunteja, minä olin raahannut sinut jokaiseen vintagepuotiin ja sinua väsytti ja ärsytti. Sinä päivänä oli vain me kaksi ja Lontoo. Se kesä oli ihanin. Hymyilen pullolle ja ostan sen vaikka se on naurettavan kallis ja vieläpä sitä makua, jota inhoan. 


En muista, mitä meidän korkeissamme luki silloin. Mutta muistan kyllä kuinka haimme tuoreet bagelit pikkukaupasta, jossa oli aina ruuhka-aika ja kuinka sinä tarjouduit maksamaan. Sitten istuimme pienellä penkillä ja söimme ja joimme mehujamme ja katselimme ihmisiä. Haluaisin sanoa, että sitten sinä suutelit minua, mutta ei se mennyt niin. Me olimme riidelleet. Näin jälkikäteen en muista riitaa, muistan vain sinut ja minut ja iltapäivän valon.

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

I've seen every blue eyed floozy on the way

Kengistä, Queenistä ja paljasjalkaisuudesta.

Eilen matkalla asemalta kotiin kuuntelin Fat Bottomed Girlsiä täysillä kuulokkeista. Kivi luikahti jostain kenkääni ja jouduin kihnuttamaan hikisen tennarin pois jalasta. Olin jo puskemassa jalkaa takaisin kuumaan kenkään, mutta päätinkin sitten ottaa molemmat kengät pois ja kävellä paljain jaloin kotiin. Asfaltti oli mukavan viileä ja karhea vasten jalkapohjia. 

Lanteet alkoivat keinumaan väkisinkin Freddien karjuessa: 'Aaare you gonna take me home tonight? Ooooh, down beside that red firelight.' Teki mieli niin pirhanasti jammailla ja laulaa mukana. Ensin hyräilin, sitten jo tapailin sanoja ja ennen kuin huomasinkaan, ajattelin: 'Ketä kiinnostaa, jos jammailen matkani kotiin kengättä. Hitot naapureista!' Sitten bailasinkin kotiin asti, heiluttelin kenkiä ilmassa ja lauleskelin kertosäkeen mukana. Naapurit tuijotti, minua ei haitannut. Hassua, miten on ookoo laulaa ja tanssia kännissä tai kavereiden kanssa hullutellessa muttei koskaan yksin keskellä päivää.

Joskus ammoisina aikoina Irc-galleriassa oli kanava nimeltä: Why can't my life be a musical? Minä olin yksi kanavan jäsenistä. No, sen sijaan, että surisimme moista asiaa, mitäs jos vaan vähän vaikka jammailtaisiin kotimatkalla hyvän musiikin tahtiin niin meidänkin elämässä on vähän enemmän musikaalia ja vähän vähemmän näyttöpäätteen kelmeää valoa.






I recommend dancing your way home from work, barefoot and singing: 'Left alone with big fat Fanny, she was such a naughty nanny! Hey, big woman you made a bad boy out of meeee!' Neighbours will stare but your day will be instantly better. 

Hame: kirppari, toppi Vero Moda, lasit KappAhl

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Girlfriend in a coma I know I know it's serious

Koko päivän rummuttanut vesisade vihdoin hellitti ja aurinko pilkahti pihaan - makoilin sohvalla ja hyppäsin salamana pystyyn; asukuvia! Minä ja isä molemmat pingottiin pihalle, isä kuvaili kukkia ja vesipisaroita, minä säätelin itselaukaisinta ja hyppelin siivottomalla pihalla. Mutta, tässä ne nyt ovat, vihdoin - asukuvia asublogissa.

Kastuin läpimäräksi matkalla metrolle töistä, meikkiä ei ole eikä tukkaa ole laitettu, suonette sen minulle anteeksi.

Tällaista minulla oli tänään päällä. Kuvat ovat tärähtäneitä ja outoja, mutta kun tekee kahta työtä ja vapaa-aikaa on rajoitetusti, keksii sitä muutakin tekemistä kuin  itsensä loputtoman valokuvaamisen.







Unfocused, makeupless and tired. I know you'll forgive me.

Hame: Ebay (jonkun omatekemä), neule H&M, nahkavyö Pieces, korut kirpparit ja Ebay, huivi ken tietää, lasit Gok Wan, kengät M&S (Ebay), laukku kirppari, nahkatakki River Island

lauantai 23. kesäkuuta 2012

Pretty Boys

Haluan nyt jutella Kauniista Pojista ja vähän Kauniista Musiikistakin.

Minun on vaikea olla itkemättä minkä tahansa Sigur Rós:in kappaleen aikana. Hidas, herkkä nostatus rummuttavaan kliimaksiin ja minun silmäni valuvat vettä. Näin käy erityisesti, jos mukaan heitetään kaunis musiikkivideo, jossa lapset nousevat lentoon kallionkielekkeeltä.

Nyt ihanan Valtari-levyn kuvituksena toimii musikkivideo-projekti, jonka tuloksia odotan innolla. Viimeisimmällä videolla esiintyi tutkani täysin ohittanut Shia LeBeouf. Miten voikaan rakastaa ponnaripäisiä partasuita? Minun olisi pitänyt elää 70-luvulla... Vielä jokin aika sitten olin vakuuttunut siitä, ettei Ashton Kutcheria ihanampaa miestä voi maa päällään kantaa (parransänki ja pitkä tumma tukka). Mutta kun Shia itkee kameralle, olen varma, että tunsin kuinka sydämestäni murtui jokin pieni sopukka. Onneksi sydän on paranevaista sorttia.


Michael Fassbender. Ihastuin ensi kerran Fish Tank -elokuvan johdosta, niin että oli katsottava elokuva heti seuraavana päivänä uudelleen. Ihastukseni on kestänyt ja nousi ehkä huippuunsa Prometheus-elokuvassa. Kaunis mies robottina on scifi-nörtin märkä uni.


Vaikka olenkin Harry Potter -fani, ei Daniel Radcliffe ollut mielestäni sopiva valinta Harryn rooliin enkä muutenkaan ymmärtänyt fanien kaihoa ja kaipuuta. Kunnes näin hetki sitten alla olevan musiikkivideon. Riutuneet miehet, mikä heissä on. Miten voi ihmiskärsimys näyttää niin kauniilta? En halua parantaa heitä enkä kuunnella heidän murheitaan, mutta ilmoittaudun vapaaehtoiseksi tarkkailemaan ja tuijottamaan heidän liikehdintäänsä ja hikistä tukkaansa ja väsyneitä suuria silmiä. Jos joku antaisi minun joskus ohjata elokuvan, se ei olisi elokuva, se olisi yhtä pitkää kauniiden miesten lähikuvailua.



Voi kuinka ihanaa on, että maailmassa on niin paljon kauniita miehiä! Ja onneksi yksi heistä ei esiinny alasti musiikkivideoilla vaan halaa minua joskus niin lujaa, että silmälasit on riisuttava, jotta kasvot pääsevät aivan vasten minun ihoani.


perjantai 22. kesäkuuta 2012

I've got double vision darling and you're four times on my mind

Ensimmäinen työviikko kahta työtä tehdessä meni niin nopeasti. Nyt kaikki tuntuu niskassa ja silmissä. Nuokun aikaisissa junissa, puen liian vähän päälle aamuisin ja liian paljon töistä lähtiessä. Hymyilen ja nyökkäilen paljon ja yritän turhaan muistaa ihmisten nimiä.


Tänään ihailin lyhyitä tukkia ja rapsuttelin pientä mustaa mopsia leuan alta.

Mutta nyt on juhannus ja minä olen kotona. Olen syönyt ja juonut ja nyt en aio tehdä mitään muuta kuin tuijottaa typeriä ohjelmia televisiosta ja lukea ihania tyyliblogeja. 


Hyvää juhannusta!