We've got fun and games

Eilen kavimme Haggerstonin puistossa - luimme sarjakuvia ja soimme kirsikoita. 

Luen parhaillaan Love letters of Great Women -kirjaa ja minua arsyttaa ja liikuttaa samanaikaisesti Henry VIII:en vaimojen kirjeet. Ensinnakin Katariina Aragonialaisen kuolinvuoteelta lahetetty kirje, jossa han vannoo yha rakastavansa kamalaa miestaan. Ja sitten Anne Boleynin kirje vain muutamaa viikkoa ennen mestausta, jossa tama pyytaa miestaan suomaan hanelle oikeudenmukaisen oikeudenkaynnin. Nain ei tietenkaan tapahtunut ja Boleyn kohtasi loppunsa syytettyna veljensa kanssa pelehtimisesta. 

Minua inhottaa, miten naiset ovat pelkkia vaimoja ja synnyttajia. Eritoten Henry kahdeksannen tapauksessa. Tietysti historiasta loytyy hyviakin miehia, mutta naisten ensisijainen elamantarkoitus oli menna naimisiin ja tehda lapsia (mieluiten poikia). Tama pitaa paikkansa edelleen monissa maissa.

Sitten katson Sherlock Holmesia (Uusi Sherlock Suomessa Ylella) ja minua raivostuttaa, miten surkeita naishahmoista on tehty. Vuokraemannan jorinoita ei kukaan jaksa kuunnella ja nainen sopii vain keittamaan etsivaneron teen. Kaiken lisaksi Sherlock on minusta allottavan ylimielinen ja omahyvainen. Britanniassa sarja on suuressa suosiossa. Kuka hitto tata katsoo?

Minifeministi kuittaa.

The barometer's getting low

Poikaystävä tuli Suomeen ja sarjakuvafriikkinä lukaisi läpi yhden Muumi-kirjoistani. Ihastui (tietenkin). Ja sen jälkeen on yrittänyt etsiä luettavakseen lisää Muumeja Englannissa. Se on kuulemma vaikeaa. Suomessa ollessaan poikaystävä myös ihmetteli sitä, miten suomalaiset painavat, maalaavat ja kuvioivat Muumit kaikkeen mahdolliseen Muumimukeista lähtien. Samaa juttua ihmeteltiin Angry Birdsien ja Marimekon kohdalla. Puhuin asiasta äidin kanssa ja tulimme siihen johtopäätökseen, että Suomessa on niin vähän vientituotteita, että tunnistettava brändi pitää hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti. 

Kun toin poikaystävälle tuliaisena Muumimukin oli hän onnesta soikeana eikä anna kenenkään muun käyttää sitä, ettei se vain tahriinnu. Ja nyt Muumipeikko asustelee pienkerrostslon ensimmäisessä kerroksessa Hoxtonissa, Lontoossa.

Liisa Ihmemaassa -mekko pääsi kävelylle sateiseen Whitechapeliin.

Ja ihan muuten vaan, ilman sen suurempaa syytä. Mun naama.

If I ever lose my eyes I won't have to cry no more

Vintagemekko päällä on hyvä lähteä katsomaan 60-luvun ranskalaista elokuvaa vaikka poikaystävä ei osaakaan tarkentaa kuvia kunnolla. Elokuvan jälkeen herää vain yksi kysymys: mistä ne tytöt löytää niin kauniita irtoripsiä? Ja rajauksetkin onnistuu aina niin siististi. 

Näytän väsyneeltä? Tämä kaupunki vie mehut. Liian paljon tekemistä ja näkemistä. Päivällä raahauduin vain lähikauppaan hakemaan kahvimaitoa ja jäätelöä. Illaksi olikin sitten kiva vetää taas nätit vaatteet päälle.

Mekko Beyond Retro, laukku kirppari, kengät Converse, takki H&M

Feathers and down

Brick Lanea taytyy rakastaa, ei tassa muu auta. Spitalfieldsin markkinoilta loytyy kaikkea sita samaa salaa mita Camdenistakin, mutta kun harhailee alas Brick Lanea loytaa mita ihanimpia aarteita.

Ensimmaisella kaynnillani alueelle ihastuin Absolute Vintage -puotiin. Siella on edelleenkin mielestani alueen kattavin laukku- ja kenkavalikoima. Vaatteita on kuitenkin niin paljon, etta on taytta tuskaa yrittaa katsoa kaikki rekit lapi - varsinkin kun suurin osa vaatteista on ryppyisia, likaisia tai reikaisia. Hinnoittelussa tata ei kuitenkaan ole otettu huomioon. Kohdalleni osuivat ihanat korkeavyotaroiset shortsit, joissa nakyi kuitenkin olevan muun muassa VERItahroja ja hinta silti 8 puntaa.

Useimmiten ihmiset nimeavat lempiliikkeikseen Rokitin ja Beyond Retron. Rokit on myos minun lempiliikkeeni eika suotta. Hinnat ovat kohdillaan, vaatteita ei ole liikaa ja ne ovat puhtaita. Tanaankin tarjolla olisi ollut 3 mekkoa 2:n hinnalla. Loysin vain yhden Liisa Ihmemaassa -henkisen kaunottaren, 16 puntaa. Kavin myos ensimmaista kertaa Beyond Retrossa. Liike oli valtaisa ja mekkoja loytyi niin paljon etta meinasin tikahtua. Liikkessa on tarjolla myos kustomoituja herkkuja, kuten cropattuja toppeja ja sen sellaista. Mainitsemisen arvoisia ovat myos ihanat pikkuiset 50-luvun tyyliset keittioessut.

Viime viikolla ostin Rokitista ihanat Obelix-poksyt. 

Ainiin ja siita suurkaupungin turmeltuneisuudesta. Matkallani Brick Lanelle ohitan aina pienen ympyranmuotoisen puistikon, jonka huvilakatoksessa on pingispoyta mailoineen ja palloineen, joita ei ole kuulemma ainakaan viimeisen viiden viikon aikana varastettu tai tuhottu. Eli porukka pelaa niilla ja jattaa ne sitten rauhaan oidenkin ajaksi. Hienoa sanon ma.

It goes in and then stays inside

Minulla on kamera. Kannan sita mukanani joka paikkaan. Lempiotoksiani ovat sattumalta napatut kuvat tupakoivista tytoista. People look so lonely yet poised when smoking, kuten asian selitin poikakaverilleni.

Lontoossa on painostavan kuuma. Matkan viimeisella etapilla, viiden minuutin paasta poikaystavan asunnolta minijaakaapin kokoisesta matkalaukustani irtosi pyora. Onneksi ei sen aikaisemmin. Lontoo on edelleen lempikaupunkini. Hummus maistuu juuri silta, kuin sen kuuluukin ja mangoa saa valmiina paloina kylmakaapeista. Ainoat asiat, mista en pida ovat roskien ja virtsan haju kaduilla seka poly, joka kutittelee nenaa ja pahentaa astmaani.

Olen kaynyt lempipaikoissani. V&A-museon muotinayttelyssa ja Photographer's Galleryssa, joka muistutti minua jalleen kerran siita, miten mahtava taidemuoto valokuvaus on. Ostin ensimmaisen American Apparel t-paitani ja ainakin tahan saakka se on ollut sen 19 punnan arvoinen. Istuvuus on kymppiluokkaa. Olen syonyt niin paljon sushia, etta alan epailla riippuvuutta. Ruoka on ihanan halpaa ja ihmiset ovat kauniita. 

                        

Majailen Hoxtonin alueella ja matkalla Liverpool Streetin metroasemalla kuljen ohi Bishopsgaten  pukumiesten ja -naisten ja olen niin kertakaikkisen onnellinen siita, etten ole yksi niista navynsiniseen jakkupukuun sonnustautuneista naisista. 

Conversen kanvasreppu osoittautui parhaimmaksi ostokseksi ikina. Aikaisemmin olen karsinyt pahoista selkakivuista pitkien kavelymatkojen yhteydessa, mutta selka ei enaa inahdakaan vaikka kiertelisin museoita viisi tuntia.

Sunnuntaina kavimme Oxfordissa pienessa sarjakuvatapahtumassa. Saatiin nimilaput ja kaikki. Omani huuhdoin kyllakin vahingossa pontosta alas.

Tanaan kavelin Camdenin lapi ja nyt aion viettaa loppuillan katsellen Breaking Badia. Elama on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa.