lauantai 29. syyskuuta 2012

Normal

Käytiin eilen dyykkaamassa. Saalis oli tällainen. Kevätsipulia, porkkanoita, kahdeksan pussia keksejä, banaania, leipää, salaattia... Paikalle sattunut lähiasuntolan vartija kysäisi mitä puuhaamme ja kun selitin asian, hän opasti ystävällisesti, että sunnuntai-illat ovat otollisimmat apajapäivät. Hän antoi myös ymmärtää, että on ookoo dyykata, kun kerta olimme ns. normaaleja kansalaisia emmekä katujen kodittomia, joilla tarve dyykkaamiseen on kuitenkin todellinen. Kuinka nurinkurista on, että kun kaivelen roskiksia kello 12 yöllä farkuissa ja nahkatakissani on se hyväksyttävää, mutta asian laita olisi vallan toinen jos olisin pahalta haiseva nelikymppinen mies.

Minulla ja kämppikselläni on oikeasti varaa ostaa ruokaa, mutta aikaisemmin päivällä juteltuamme tovin siitä, kuinka inhottavan paljon ruokaa menee kauppojen roskiksissa hukkaan päätimme lähteä dyykkausreissulle. Dyykkaus on Britanniassa laitonta, mutta en usko, että kaksi nuorta neitoa joutuisi kovinkaan pahaan kiipeliin sinivuokkojen sattuessa paikalle. Vartija varoittikin meitä, että nimenomaan kaupan omistajalle ei kannata roskisten tonkimisesta jäädä kiinni. Katsotaan mitä tänään löytyy.


Ja asiasta kukkaruukkuun. Kävimme pienellä kävelylenkillä keskustassa ihailemassa Arts by the Sea -festivaalin tarjontaa. Oli tunnelmallisia valoja ja ihanan raikas, kirpeä ilma. Syksy se saapuu Britanniaankin, onneksi vähän lempeämmin kuin Suomessa.




I went skipping. Were I a homeless person this kind of behaviour would not be acceptable (as was explained to me by a security guard from a nearby apartment building) but since I seemed to be just your average, normal person in my jeans and leather jacket it was totally cool. Fucked up much?

Tonight we took a walk in the crispy, chilly air and admired what Arts by the Sea festival had to offer. I thought Bournemouth was as boring as they come but apparently there's more to this town on a Saturday night than crowds of stag do's dressed up as LMFAO.

torstai 27. syyskuuta 2012

I want a little sugar in my bowl

Pikapostaus ennen puhelinyhtiön kanssa kinastelua. Kissarajaukset onnistuu ilmeisesti vain harjoittelun kautta. 

En ole koskaan pitänyt itseäni housuihmisenä. Ennen kuin nyt. Nämä retroprinttiset pöksyt ostin ihan arkisesti hooämmältä ja nyt halajan lisää. 



Takki: Rokit Vintage, paita Bench, huivi H&M, housut H&M, hattu Ebay, kengät Clarks.

maanantai 24. syyskuuta 2012

I'm giving it my all but I'm not the girl you're taking home

Arkeenpaluuviikko ei alkanut kovin hyvin. Olen löllönnyt koko päivän ja sitten kaupasta kotiutuessani tarkistan Facebookin, jossa minua odottaa pomolta vihainen viesti, että missäs hitossa sitä kupataan. Minulla oli ilmeisesti työvuoro tänään. Hyvä minä. Ja kun puhelinkin on varastettu ei pomo ole voinut edes tavoittaa minua soittamalla.

Ennen työvuoro-fiaskoa jaksoin kuitenkin pukeutua herrasmieheksi, vain mirri puuttui kaulasta.

En ymmärrä, miten näistä kuvista tulee näin mössöisiä, kun lataan ne bloggeriin. Olen niin surkea tietokonejutuissa, että en tajua, miten ihmiset lataa kuvia flickriin tai mihin lie ja sitten niiden kautta lataa ne blogiin.




Did you know that the Finnish word for a 'bow tie' ('mirri') freely translates to 'pussycat'? It is a slang  expression but one hears it often enough, for example: 'Yesterday at a posh party all the men wore pussycats on their necks.' Apparently it started out with children's books where little cats wore little bows around their necks (I also think perhaps Aristocats had its influence).

I was one pussycat short of a true gentleman today.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Still don't know what I was looking for

Pyllypenkki Cartoon Museumissa.
Hoxtonin overground ja nakyma kurkulle.
Haggerston.
Nain kakkaat lomilla.

Pahimmasta vitutuksesta on selvitty. Onneksi on olemassa ihmisiä kuten Elton John ja Woody Allen, jotka onnistuvat aina nostamaan minut suosta kuin suosta.

Täällä sataa ja on kylmä. Piti etsiä laatikon pohjalta villasukat ensimmäistä kertaa tänä syksynä. Minä tykkään syksystä ja sateestakin yleensä, kunhan se ei osu kohdalle juuri silloin, kun olen unohtanut sateenvarjon kotiin. Onneksi kämppis palaa pian Britteihin, on tylsää olla aivan yksin talossa kun koulukaan ei ole vielä alkanut.
Pupu Hackney Roadilla.
Lemppari vintagetakki.
Katsoin koko Girls-sarjan ensimmaisen tuotantokauden. Aivan mahtavaa viihdetta!

When I look at both of you a Coldplay song plays in my heart.

lauantai 22. syyskuuta 2012

Kolme viikkoa vanha puhelimeni varastettiin. Minulla on kahden vuoden sopimus. Haista vittu maailma ja miksi aina minä.

maanantai 17. syyskuuta 2012

All the cigarettes that I have never smoked

Jösses. Aika rientää. Vasta tänään sain netin toimimaan kotonani. 

Bournemouth on niin tylsä ja pieni ja äänekäs. Kuvailin jollekulle sitä juurikin näin ja tämä joku kysyi, että miten paikka voi olla samalla aikaa sekä tylsä ja pieni että äänekäs? No, sillä tavalla, että tässä kaupungissa kaikki ensimmäisen vuoden opiskelijat asuvat keskustan alueella, mukavasti kävelymatkan päässä kaikista baareista. Ja ne ykkösvuoden opiskelijat, no, ne huutaa. Iltaisin kello kymmenestä kello kolmeen aamulla. Juuri kävelin kotiin töistä ja edessäpäin hoiperteli tyttölauma. Tyttölauma kohtasi poikalauman ja joku tytöistä päästi humalan rentouttamasta kurkustaan korviavihlovan kutsuhuudon (miksi? ken tietää), johon kaikki muut humalaiset tytöt sitten yhtyivät ja johon pojat tietysti vastasivat omilla astetta matalammilla rääkäisyillään. 

Tätä jatkuu pitkin vuotta. 

Hei, ei se mitään, olinhan itsekin ykkösvuosilainen joskus. Hurjat kaksi vuotta takaperin minä rääyin (vain yhden ainoan kerran tosin), uusien tuttavuuksien ja alkoholin riemastuttavan yhteisvaikutuksen alaisena yhtyen sekalaiseen kuoroon, joka yritti kaiketi tapailla jotakin jalkapallolaulua.

Mutta kyllä silti tekee mieleni joskus avata ikkuna sepposen selälleen ja huutaa: 'Jumaliste kakarat, häipykää jo kotio nukkumaan siitä!'

Hovikuvaajani on Lontoossa, joten ohessa muutamia kännykällä napattuja Lontoosta.



Lasit ovat ihanat Specsaversin Gok Wan -kokoelmasta, mutta hittolainen kun olin niin pihi, etten halunnut maksaa kolmeakymppiä heijastuksenestosta. Taidan viedä ne takaisin, jos sen saisi tehtyä näin jälkikäteen.

Dem freshers. They is well loud.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

You were such a super guy

Notting Hillin karnivaalia en voi suositella kuin niille, jotka haluavat vetaa paan tayteen ja riehua ihmisvirrassa. Pilvea myytiin estoitta pienissa muovipusseissa ja kaikki olivat enemman tai vahemman vaikutuksen alaisina. Menin paikan paalle nahdakseni paraatit ja kulkueet, mutta en nahnyt niista kuin muutaman vilauksen varikkaita sulkia. Ihmistungos oli mieleton. Sain lievan paniikkikohtauksen, kun yritimme poistua alueelta, mutta se oli aidattu ja jouduimme puskemaan ihmismassojen lapi monta kadunvalia eika loppua nakynyt missaan. Ihmiset tonivat ja luulin etten saisi enaa henkea. Jerk-kana oli kylla maukasta, mutta se olikin ainoa hyva juttu koko touhussa. Kotiin selvittyani vannoin ettei enaa koskaan ikina.

Eilen olimme 1234 Shoreditch minifestareilla. Oli ihanan rento meininki.





Nama pojat naytti aloittelevalta poikabandilta :) Kikkurat tukat kaikilla.