Eilen kavimme Haggerstonin puistossa - luimme sarjakuvia ja soimme kirsikoita.
Luen parhaillaan Love letters of Great Women -kirjaa ja minua arsyttaa ja liikuttaa samanaikaisesti Henry VIII:en vaimojen kirjeet. Ensinnakin Katariina Aragonialaisen kuolinvuoteelta lahetetty kirje, jossa han vannoo yha rakastavansa kamalaa miestaan. Ja sitten Anne Boleynin kirje vain muutamaa viikkoa ennen mestausta, jossa tama pyytaa miestaan suomaan hanelle oikeudenmukaisen oikeudenkaynnin. Nain ei tietenkaan tapahtunut ja Boleyn kohtasi loppunsa syytettyna veljensa kanssa pelehtimisesta.
Minua inhottaa, miten naiset ovat pelkkia vaimoja ja synnyttajia. Eritoten Henry kahdeksannen tapauksessa. Tietysti historiasta loytyy hyviakin miehia, mutta naisten ensisijainen elamantarkoitus oli menna naimisiin ja tehda lapsia (mieluiten poikia). Tama pitaa paikkansa edelleen monissa maissa.
Sitten katson Sherlock Holmesia (Uusi Sherlock Suomessa Ylella) ja minua raivostuttaa, miten surkeita naishahmoista on tehty. Vuokraemannan jorinoita ei kukaan jaksa kuunnella ja nainen sopii vain keittamaan etsivaneron teen. Kaiken lisaksi Sherlock on minusta allottavan ylimielinen ja omahyvainen. Britanniassa sarja on suuressa suosiossa. Kuka hitto tata katsoo?
Minifeministi kuittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti