Jösses. Aika rientää. Vasta tänään sain netin toimimaan kotonani.
Bournemouth on niin tylsä ja pieni ja äänekäs. Kuvailin jollekulle sitä juurikin näin ja tämä joku kysyi, että miten paikka voi olla samalla aikaa sekä tylsä ja pieni että äänekäs? No, sillä tavalla, että tässä kaupungissa kaikki ensimmäisen vuoden opiskelijat asuvat keskustan alueella, mukavasti kävelymatkan päässä kaikista baareista. Ja ne ykkösvuoden opiskelijat, no, ne huutaa. Iltaisin kello kymmenestä kello kolmeen aamulla. Juuri kävelin kotiin töistä ja edessäpäin hoiperteli tyttölauma. Tyttölauma kohtasi poikalauman ja joku tytöistä päästi humalan rentouttamasta kurkustaan korviavihlovan kutsuhuudon (miksi? ken tietää), johon kaikki muut humalaiset tytöt sitten yhtyivät ja johon pojat tietysti vastasivat omilla astetta matalammilla rääkäisyillään.
Tätä jatkuu pitkin vuotta.
Hei, ei se mitään, olinhan itsekin ykkösvuosilainen joskus. Hurjat kaksi vuotta takaperin minä rääyin (vain yhden ainoan kerran tosin), uusien tuttavuuksien ja alkoholin riemastuttavan yhteisvaikutuksen alaisena yhtyen sekalaiseen kuoroon, joka yritti kaiketi tapailla jotakin jalkapallolaulua.
Mutta kyllä silti tekee mieleni joskus avata ikkuna sepposen selälleen ja huutaa: 'Jumaliste kakarat, häipykää jo kotio nukkumaan siitä!'
Hovikuvaajani on Lontoossa, joten ohessa muutamia kännykällä napattuja Lontoosta.
Lasit ovat ihanat Specsaversin Gok Wan -kokoelmasta, mutta hittolainen kun olin niin pihi, etten halunnut maksaa kolmeakymppiä heijastuksenestosta. Taidan viedä ne takaisin, jos sen saisi tehtyä näin jälkikäteen.
Dem freshers. They is well loud.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti